Hankintatukku Oy on toiminut jo vuodesta 1982 lähtien. Hankintatukku onkin Suomen ravintolisiä valmistavista yrityksistä vanhin, joka toimii edelleen alkuperäisellä nimellä ja omistuspohjalla.
Hankintatukun toiminta käynnistyi seleenitablettien valmistuksesta ja on kasvanut ja laajentunut hallitusti. Karkkilan tuotantolaitoksilla valmistuu lähes 200 eri ravintolisää kotimaan markkinoille. Yrityksen toimisto sijaitsee Helsingissä Töölössä.
Tuotannossa on laajalti erityyppisiä ravintolisiä, kuten vitamiini- ja kivennäisainevalmisteita sekä fytoterapeuttisia tuotteita. Yritys valmistaa tabletteja, kapseleita, uutteita ja muita nestemäisiä ravintolisiä ja muutamaa kosmetiikan alaan kuuluvaa tuotetta.
Hankintatukku panostaa asiantuntemukseen, laatuun ja luotettavuuteen sekä palvelee asiakkaita joustavasti, yksilöllisesti ja asiakkaan tarpeet huomioon ottaen.
Tunnettuja tavaramerkkejä ovat mm. Vitatabs, Vitacell, Evonia, Vivania, Bodyflex, Calcia ja Colonic Plus.
Vienti laajaa ja vakiintunutta
Vientitoiminta käynnistyi jo 1990-luvun alussa. Nykyään yritys toimittaa tuotteitaan lähes 40 maahan eri puolille maailmaa, suurimpina markkina-alueina Eurooppa, Aasia ja Afrikka. Hankintatukku on erikoistunut ravintolisien private label- ja sopimusvalmistukseen, joka muodostaakin merkittävän osan yrityksen viennistä.
Hankintatukku on saanut runsaasti tunnustusta toiminnastaan vuosiensa varrella: Vuonna 1988 Kauppa- ja teollisuusministeriö myönsi Hankintatukku Oy:lle yrittäjäpalkinnon yrittäjähenkisyydestä, innovatiivisuudesta ja useita eri tieteenaloja hyödyntävästä lähestymistavasta. Myöhemmin Hankintatukku Oy sai ”Vuoden 2005 uusmaalainen tuotannollinen yritys” -palkinnon.
Hankintatukku Oy:n tuotteiden saamat tunnustukset
Hankintatukun tuotteet ovat saaneet tunnustusta Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitolta seuraavasti:
- Bodyflex Boswellia Vuoden Liikkujan tuote v. 2025
- Colonic Plus Mikrobiomi Vuoden Terveystuote v. 2024
- Vitatabs Laktoferriini Vuoden Terveystuote v. 2023
- Argisan, ent. Argimax Vuoden Urheiluravinne v. 2017
- Evoniat Vuoden Hoitotuotesarja v. 2012
- Fosfoser Memory Vuoden Luontaistuote v. 2002
- Piimax Vuoden Luontaistuote v.1989
Liiketoiminnan pohjana vastuullisuus
Vastuullisuus on yksi Hankintatukun liiketoiminnan lähtökohdista. Se tarkoittaa konkreettisia tekoja raaka-aineiden vastuullisesta hankinnasta aina asiakastyytyväisyyden varmistamiseen asti. Ravintolisien valmistajana yritykselle on erityisen tärkeää tuotteiden laadun ja turvallisuuden varmistaminen koko tuotteen elinkaaren ajan aina tutkimus- ja kehitysvaiheesta valmistukseen ja käyttöön asti. Vastuullisuutta osoittaa esimerkiksi se, että tuotannossa tabletteja ja kapseleita pakataan kasvipohjaisiin purkkeihin.
Vastuullisuus tarkoittaa alan lainsäädännön noudattamisen lisäksi kestävän kehityksen periaatteiden noudattamista. Ajatuksena on vastuu taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista sekä ilmastosta ja ympäristöstä kaikissa arvoketjun vaiheissa.
Hankintatukku on määritellyt itselleen vastuullisuusperiaatteet, jotka linjaavat yleiset suuntaviivat kaikelle työlle. Vastuullisuustyön kehittämiseksi ja tavoitteiden seuraamiseksi he ovat laatineet vastuullisuusohjelman, joka perustuu Hankintatukun odotuksiin ja toimintaympäristön megatrendeihin. Yritys on valinnut neljä heille tärkeää vastuullisuusteemaa, joihin yrityksen vastuullisuusohjelma pohjautuu: terveyden edistäminen, henkilöstön hyvinvoinnista huolehtiminen, kestävällä tavalla toimiminen ja yhteiskunnallisen hyvinvoinnin tuottaminen.
Innovatiivinen ja asiantunteva tuotekehitys
Hankintatukku Oy:n tuotekehitystiimi kehittää ravintolisiä kuluttajien tarpeet, lainsäädännön vaatimukset sekä ajankohtaisuus huomioiden. Aktiivinen tuotekehitys pohjautuu vankkaan kokemukseen ja tiiviiseen yhteistyöhön yrityksen eri osastojen osaajien kanssa.
Tuotekehitystä ohjaa säännöllisesti kokoontuva Tieteellinen neuvottelukunta, jonka tiedemiesjäsenet ovat tohtoripätevyyden saavuttaneita ja edustavat kansainvälistä huippuosaamista kasvitieteen, farmasian, lääketieteen, kemian ja elintarviketeknologian erikoisaloilta. Tieteellinen neuvottelukunta on kokoontunut jo vuodesta 1984 lähtien. Tarvittaessa apua ja tukea hankitaan myös ulkopuolisten ammattilaisten verkostolta.
Uusien, innovatiivisten valmisteiden saattamisen markkinoille mahdollistaa tiivis alan trendien seuranta, hyvät suhteet raaka-ainetoimittajiin sekä markkinointitiimin avoin ja rohkea asenne.
Ravintolisien tuotantoa laatu ja turvallisuus edellä
Ravintolisien tuotantoon ja markkinointiin erikoistuneen Hankintatukku Oy:n tuotantolaitokset ja logistiikkakeskus sijaitsevat Karkkilassa puhtaassa, luonnonläheisessä ympäristössä.
Tuotteiden korkea laatu on yritykselle erittäin tärkeää. Tuotteet käyvät läpi perusteellisen laadunvalvonnan aina raaka-aineesta valmiiseen pakkaukseen asti. Hankintatukku Oy:llä on ISO 22000 -sertifikaatti takaamassa tuoteturvallisuutta. Sertifioijana on DNV eli DNV Business Assurance Finland Oy Ab.
Hankintatukku on laajan valikoiman tablettien tekijä
Hankintatukun parasta osaamista on erilaisten ja monipuolisten tablettien tuotanto. Karkkilassa valmistetaan erimallisia nieltäviä ja imeskeltäviä tabletteja sekä ns. kovakapseleita, joiden kuoriosat ovat avattavia. Hankintatukulla on valmistusohjelmassaan myös kasviuutteita ja muita nestemäisiä valmisteita sekä pieni valikoima kosmetiikkaa.
Hankintatukku onkin vakiinnuttanut asemansa yhtenä merkittävimpänä ravintolisien valmistajana ja markkinoijana Suomessa ja tunnetaan laajasta valikoimastaan. Tuotevalikoima koostuu vitamiineista ja kivennäisaineista, rasvahappo-, öljy- ja fytoterapeuttisista valmisteista sekä kosmetiikasta.
Pitkäikäiset tuotemerkit
Hankintatukku Oy:n tuotemerkit ovat pitkäikäisiä: Jo 1980-luvulta tuotanto-ohjelmassa ovat olleet mm. Piimax- ja Xylisweet Acerola -tabletit. Monessa perheessä käytetään Vitatabs tuoteperheen vitamiineja ja kivennäisaineita ja kukapa ei olisi tutustunut Magnesia magnesiumvalmisteisiin? Ferroforte -rautavalmisteet, Calcia-tuoteperhe, Remasan, Fosfoser Memory ja Pycnogenol Strong ovat myös olleet markkinoilla jo vuosikymmeniä.
Evonia-tuotesarja hiuksille ja Vivania-tuotteet ihon hyvinvointiin ovat tulleet markkinoille 2000-luvulla, kun kysyntä hiusten ja ihon hyvinvointiin vaikuttaville tuotteille alkoi voimistua.
Lue lisää Evonia ja Vivania -tuotesarjoista: Ovatko Evonia® ja Vivania® -kauneustuotteet sinulle tuttuja?
Evonia-hiusravinteet
Vivania -tuotteet iholle
Aktiiviliikkujille yritys tarjoaa runsaasti erilaisia tuotteita, kuten Magnesia- ja Bodyflex-tuotesarjat.
Tutustu tarkemmin Magnesia -tuotesarjaan: Mielenkiintoiset magnesiumit suomalaiselta valmistajalta
Lue lisää Bodyflex -tuotteista: BODYFLEX® tuotesarja - Liikkuvan ihmisen iloksi ja hyödyksi
Magnesia -valmisteet
Bodyflex -tuotesarja
Suoliston hyvinvointi on myös tärkeä osa-alue. Hankintatukun monipuolisen Colonic Plus -sarjan tuotteet tarjoavat vatsan ja suoliston alueen hyvinvointia tukevia tuotteita, esimerkiksi Colonic Plus Entsyymi, Maksanpuhdistaja, Mikrobiomi ja Suoliston rauhoittaja.
Jaksamiseen vaikuttavat valmisteet ovat nousseet vahvasti esille. Hankintatukulla on tähän käyttöalueeseen tarjolla ensiluokkaisia ja uniikkeja tuotteita, kuten Vitacell-sarjan PQQ ja NADH, Fosfoser Memory, Ubicaps ubikinolit ja Dynaforce ruusujuurivalmisteet.
Usein kysytyt kysymykset
Missä Hankintatukun tehdas sijaitsee?
Hankintatukun tehdas sijaitsee Suomessa, Karkkilassa.
Milloin Hankintatukku Oy on aloittanut toimintansa?
Hankintatukku Oy aloitti toimintansa jo vuonna 1982.
Mitä tuotteita Hankintatukku Oy valmistaa?
Hankintatukku valmistaa erilaisia ravintolisiä, kuten vitamiini- ja kivennäisainevalmisteita sekä fytoterapeuttisia tuotteita. Lisäksi yritykseltä löytyy muutamia kosmetiikan alaan kuuluvia tuotteita.
Mitkä ovat Hankintatukun tunnetuimmat tuotesarjat?
Hankintatukun tunnetuimpiin tuotesarjoihin kuuluvat mm. Vitatabs, Evonia, Vivania, Calcia, Magnesia ja Colonic Plus -tuotesarjat.



